Meze Audio Empyrean kuulokkeet

2 999  / kpl

Meze Audio Empyrean on rohkea askel suoraan maailman kovimpien kuulokkeiden joukkoon. Ja se askel on aiheestakin itsevarma.

Kuvaus

Meze Audio Empyrean

Meze Audio Empyrean – näin hienoa ääntä moni ei kuule eläissään

”Empyrean syntyi intohimosta, uteliaisuudesta ja innovaatiosta. Yrityksenä olemme sallineet itsellemme vapauden kokeilla ja ottaa riskejä etsimällä täydellistä ääntä. Jotta saataisiin aikaan jotain todella merkittävää, on uskallettava heittäytyä, ja sen me teimme Empyreanin kanssa. Haastoimme ja hienosäädimme alan standardeja, ja saavutimme audiofilien kannalta todellisen läpimurron.” 
– Antonio Meze, Meze Audion johtava suunnittelija ja perustaja
Empyrean sisältää hengästyttävän määrän uutta ajattelua ja teknologiaa hämmentävän keveissä, uskomattoman kauniisti käsin tehdyissä ja ultramukavissa huippukuulokkeissa. Empyreanin todellisen laadun tunnistaa jo alumiinista kuljetussalkkua avatessa. Kyynel puskee silmäkulmaan viimeistään siinä vaiheessa, kun laitat lempikappaleesi soimaan – näin tasapainoisen upeaa musiikkia moni ei välttämättä kuule eläissään.
Yli 30 vuoden tutkimus- ja kehitystyö on johtanut ensimmäisen isodynaamisen hybridi-asetellun elementin luomiseen. Meze Audio on tehnyt yhteistyötä Rinaron kanssa uuden laatutason saavuttamiseksi, ja tuloksena oleva tekniikka onkin yksi markkinoiden kevyimmistä ja edistyksellisimmistä tasomaisista magneettijärjestelmistä. Empyreania varten suunnitellussa ainutlaatuisessa elementissä on edestakaiset spiraalin muotoiset puhekelat, joiden muoto mahdollistaa äänen kohdistamisen tarkemmin korvan luonnollisen muodon ehdoilla. Elementti kohdistaa tarkemman ääniaallon yli 10 kHz:n alueella parantaen äänikuvaa ja instrumenttien lokalisointia, vähentämällä ääniaaltojen heijastumia ja viiveitä.
Yksi monista innovatiivisista piirteistä liittyy magneettiseen korvatyynyn kiinnitykseen, joka hyödyntää elementin tuottamaa magneettikenttää tyynyn pitämiseksi paikallaan. Samalla rakenne ohjaa magneettikenttää takaisin elementtiin parantaen sen tehokkuutta, mutta kuulijaan kohdistuva magneetin hajakenttä jää pieneksi.
Empyreanin korvakuppien alumiinisen ulkorangan viimeistelyn taso on lähes käsittämätön. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, kun ottaa huomioon jokaisen kupin CNC-työstöön kuluvan ajan: yli 20 tuntia!
Kuulokkeiden käyttömukavuus on omaa luokkaansa. Patentoidut ripustussiivet laajentavat nahkaisen pääpannan kosketuspintaa lievittäen epämukavia painepisteitä.
Meze Audion keskeinen missio on luoda kestäviä tuotteita. Empyrean ei tee tässä poikkeusta; helposti vaihdettavista korvatyynyistä korkean luokan materiaaleihin, jokainen osa voidaan tarvittaessa huoltaa tai vaihtaa.
Jokainen Empyrean on valmistettu huipputaidokkaasti käsityönä Baia Maressa, Romaniassa.
RINARO ISOPLANAR® kalvo
Kalvon paino on vain 0,16g, mutta sen aktiivinen pinta-ala on peräti 4650 mm².
Hybridi-magneettiasettelu
Neodyymimagneetit on sijoitettu erikoiseen muotoon symmetrisesti kalvon kummallekin puolelle. Järjestely takaa tehokkaan Isodynaamisen magneettikentän, jota tarvitaan koko kalvon pinta-alan tasaiseen aktivoimiseen.
Hybrid array -elementin edut
Kaksi itsenäisesti muotoiltua puhekelaa on yhdistetty samaan kalvoon, mikä takaa erottelevamman akustisen suorituskyvyn aina korvan sisäosiin asti.
Harvinaisen puhdas toisto
Harmoninen kokonaissärö (THD) on alle 0,1% koko taajuusalueella.
Keveys
Elementtien poikkeuksellinen keveys auttaa pitämään kuulokkeiden kokonaispainon alhaisena, joten pitkätkin kuuntelutuokiot sujuvat ilman väsymystä.
Ergonominen muotoilu
Ergonomisesti muotoillut elementit sallivat myös äärimmäisen mukavan korvakuppirakenteen.
Poikkeuksellinen taajuusvaste takaa täydellisen puhtauden ihmisen kuuloalueella
Taajuusvasteen yläraja on 110 000 Hz.
Korkea herkkyys
100db @ 1mw / 1kHz – erittäin korkea äänenlaatu pienemmälläkin vahvistimella.
Tekniset tiedot
Elementin tyyppi: Rinaro Isodynamic Hybrid Array (maailman ensimmäinen lajiaan)
Korvakuppien rakenne : avoin
Taajuusvaste :  4 – 110 000 Hz
Impedanssi :  31,6 Ohm
Herkkyys: 100 dB (1 mW / 1 kHz)
Maksimi äänenpaine:  yli 130 dB
Harmoninen vääristymä (THD): alle 0,1% (koko taajuuskaistalla!)
Paino: 430 g
Takuu: 24 kk
Toimitussisältö: 2 paria korvatyynyjä (aito nahka ja alcantara), 2,5m OFC-kaapeli 6,3mm stereoplugilla, aitoustodistus ja upea alumiininen säilytyssalkku.
Optiona saatavat kaapelit: 1.3m OFC-kaapeli 3,5mm stereoplugilla ja 2,5m OFC-kaapeli 4 pin XLR-liittimellä. (Tilausvaiheessa voit ilmoittaa lisätiedoissa minkä kaapelin kanssa Empyrean toimitetaan)
Erikseen ostettavissa myös Meze Audion omia hopeoituja päivityskaapeleita.

Klikkaa tästä katsoaksesi lisätiedot valmistajan sivuilta.

Vahvuudet ja rajoitteet

  • Erittäin tasapainoinen, miellyttävä ja luonnollisen erotteleva äänenlaatu.
  • Äärettömän tyylikäs design ja viimeistely.

  • Erittäin mukavat päässä pitkissäkin kuuntelusessioissa.

  • Helposti vaihdettava kaapeli standardiliittimillä.

  • Hinta on korkea, sitä ei voi kiertää.

Lisätiedot

Tuotemerkki

Meze Audio

Taajuusalue

4 – 110 000 Hz

Elementit

Rinaro Isodynamic Hybrid Array -kuuloke-elementit

Paino

430 grammaa

Takuu

2 vuotta

Väri

Musta/kupari, Musta