HifiMessut 2026 – IDEAALI Tec mukana osastolla K214

Hifimessut 2026 Helsinki

HifiMessut 2026 – IDEAALI Tec mukana osastolla K214

ILMAISEKSI HIFIMESSUILLE? 👀

Jos olet 25-vuotias tai nuorempi – kyllä.

Tulevana viikonloppuna järjestettävillä Hifimessuilla on tänä vuonna yksi erittäin tervetullut uudistus: kaikki 25-vuotiaat ja sitä nuoremmat pääsevät messuille veloituksetta. Tämä hieno uudistus on jäänyt yllättävän vähälle huomiolle, joten ajattelimme nostaa asian esiin.

Messuilla pääsee jälleen ihastelemaan toinen toistaan hienompia ja arvokkaampia järjestelmiä – ja niitä löytyy myös meidän osastoltamme. Sellaistakin, johon meillä ei itsellämmekään olisi varaa. 😉 Musiikista nauttiakseen ei kuitenkaan ole välttämätöntä investoida henkilöauton hintaa. Hyvälaatuiseen äänentoistoon voi silti usein päästä käsiksi myös opiskelijan, nuoren työssäkäyvän tai ihan tavallisen palkansaajan budjetilla, kun keskitytään oikeisiin asioihin.

Me olemme itsekin aloittaneet hifiharrastuksen hyvin edullisista laitteista, ja harrastus on siitä vuosien varrella kehittynyt eteenpäin. Harrastuksen taustalla on kuitenkin itsellämme aina vaikuttanut se tärkein – itse musiikki.

Siksi olemme halunneet tuoda osastollemme tänä vuonna tuotteita ja kokonaisuuksia eri hintaluokista – helposti lähestyttävistä ja maltillisemman budjetin vaihtoehdoista aina huomattavasti kunnianhimoisempiin ratkaisuihin.

Tule siis tutustumaan osastoomme K214 sekä aivan sen nurkalta löytyvään käytäväpaikkaamme. Meille voi tulla rennosti juttelemaan niin 2-kanavaäänentoistosta, kotiteatterista ja akustiikasta kuin esillä olevista tuotteista ja ratkaisuistakin.

Paikalla on Suomen ainoa THX-, ISF-, PVA-, HAA- ja SMT-sertifioitu asiantuntijatiimi, joten jos mielessäsi on esimerkiksi oman kotiteatterin toteutus, huoneakustiikan parantaminen tai uuden äänentoistojärjestelmän rakentaminen, tule rohkeasti juttelemaan. Mitään valmista projektia tai ostoaikeita ei tarvitse olla – hifistä ja hyvästä äänestä saa tulla keskustelemaan ihan muutenkin.

Osastollamme on mukana myös hifin veteraani Ari Laine, joka on paikalla esittelemässä Audiovectorin uutta R5 Arreté -kaiutinta.

🔹 MUUTAMIA POIMINTOJA OSASTOLTAMME

🔹 EVERSOLO – LÄHES KOKO MALLISTO NÄHTÄVILLÄ

Eversololta tuomme messuille todella kattavan valikoiman – käytännössä kaikki tai lähes kaikki tämän hetken mallit ovat tavalla tai toisella nähtävillä osastollamme. Esillä ovat myös tuoreet EISA-voittajat T8-verkkosoitintransportti ja Z10 D/A -muunnin.

Eversolon valikoimaan kuuluu verkkosoittimia, D/A-muuntimia ja vahvistimia useissa eri hintaluokissa.

Jos Eversolo ei ole sinulle vielä tuttu brändi, kyseessä on vain muutamassa vuodessa segmenttinsä suurimpien toimijoiden joukkoon kasvanut valmistaja. Tämä on ollut luonteva seuraus tuotteiden erinomaisesta hinta-laatusuhteesta ja suorituskyvystä, jotka niin kansainvälinen hifilehdistö kuin alan harrastajatkin ovat huomioineet. Eversolon tuotteet ovatkin saavuttaneet lukuisia testimenestyksiä ja ”Vuoden tuote” -tunnustuksia ympäri maailmaa.

🔹 PRIMARE ALLT-I-ETT – NIMENSÄ MUKAISESTI KAIKKI YHDESSÄ

Ruotsalaisen Primaren tuore Allt-i-Ett palkittiin juuri EISA-palkinnolla. Kyseessä on nimensä mukaisesti kokonainen äänentoistojärjestelmä yhdessä laitteessa: verkkosoitin, vahvistin ja kaiuttimet on kaikki rakennettu samaan kokonaisuuteen.

Musiikkia voi kuunnella suoraan verkosta esimerkiksi Spotifyn, TIDALin ja Qobuzin kautta. HDMI eARC mahdollistaa television helpon kytkemisen, jolloin myös elokuvien, TV-sarjojen ja muun TV-sisällön äänet toistuvat Allt-i-Ettin kautta. Lisäksi mukana on huoneen akustisia haasteita kompensoiva huonekorjaus sekä liitännät ulkoisille äänilähteille – esimerkiksi vinyylisoittimelle.

Monelle musiikin kuuntelu ei kuitenkaan tarkoita pelkästään stereokaiuttimien välissä, tarkalleen määrätyllä kuuntelupaikalla istumista. Arjessa musiikkia kuunnellaan myös ruokaa laittaessa, työskennellessä, ystävien kanssa seurustellessa tai muuten huoneessa liikkuessa. Tällaisessa käytössä perinteisen 2-kanavajärjestelmän tarkka stereokuva ja yksi optimaalinen kuuntelupaikka eivät välttämättä ole kaikkein olennaisimpia asioita.

Juuri tällaisessa monien todellista arkea kuvaavassa kuuntelussa Allt-i-Ett on mielestämme erityisen kiinnostava. Se tarjoaa korkealaatuisen äänenlaadun ja vaivattoman käytettävyyden yhdestä laitteesta käsin tavalla, joka vastaa monien todellisiin tarpeisiin. Samalla se on huomattavasti helpompi sijoittaa kuin useista komponenteista koostuva laitteisto – puhumattakaan sen sovittamisesta osaksi kodin sisustusta.

Audiograde-julkaisun testaajan tapauksessa kävi testijakson aikana jopa niin, että Allt-i-Ett muodostui koko perheen pääasialliseksi musiikkilähteeksi, vaikka samassa huoneessa oli jo ennestään laadukas erilliskomponenteista rakennettu 2-kanavajärjestelmä. Syyt olivat lopulta hyvin arkiset: Allt-i-Ett soi hienosti ja sen käyttäminen on äärimmäisen mutkatonta.

🔹 MONITOR AUDIO SILVER 100 8G – UUDEN SUKUPOLVEN 3-TIE JALUSTAKAIUTIN

Monitor Audion juuri uudistuneesta Silver 8G -sarjasta osastollamme on esillä ja myös kuunneltavissa uusi Silver 100 8G.

Kyseessä on jalustakaiuttimeksi varsin kunnianhimoinen rakenne. Silver 100 on uudessa sukupolvessa muuttunut aidoksi 3-tiekaiuttimeksi, jossa 8-tuumainen C-CAM RST III -bassoelementti saa rinnalleen erillisen 3-tuumaisen keskiäänielementin ja 25 mm C-CAM Gold Dome -diskantin. Valmistajan ilmoittama bassotoisto ulottuu huoneessa aina 33 hertsiin saakka.

Messuilla Silver 100 8G on myös kuunneltavissa, ja lisäksi ihmeteltävänä on muitakin malleja uudesta Silver 8G -sarjasta.

🔹 TONEWINNER AT-600 – 16 KANAVAA, DOLBY ATMOS, DTS:X JA DIRAC ART

Uusi ToneWinner AT-600 on 16-kanavainen AV-prosessori vaativampaankin kotiteatteriin. Se tarjoaa sekä balansoidut XLR- että balansoimattomat RCA-lähdöt, tuen Dolby Atmos- ja DTS:X -ääniformaateille sekä HDMI 2.1- ja 8K-videotuen.

Yksi kiinnostavimmista tekijöistä löytyy huonekorjauksen puolelta. AT-600 tukee koko Dirac Live -kokonaisuutta aina Dirac Live Room Correctionista ja Bass Controlista valmistajan kehittyneimpään Dirac Live ART -huonekorjaukseen asti.

Mikä parasta, toisin kuin monissa kilpailevissa ratkaisuissa, joissa kehittyneemmistä Dirac-lisensseistä joudutaan maksamaan erikseen, AT-600:n hintaan sisältyvät Dirac-lisenssit aina Dirac ART:iin saakka.

Kun samaan pakettiin yhdistetään 16-kanavainen prosessointi, balansoidut ja balansoimattomat lähdöt, uusimmat monikanavaformaatit ja Dirac ART, puhutaan kokonaisuudesta, jonka hinta kilpailijoilta olisi tyypillisesti aivan toista luokkaa.

🔹 AUDIOVECTOR R5 ARRETÉ – TUORE HIGH END -UUTUUS TANSKASTA

Tanskalaisen Audiovectorin juuri julkaistu R5 Arreté edustaa osastomme kattauksen High End -päätä. Kyseessä on valmistajan uusi 3,5-tie lattiakaiutin, jonka kehitystyöhön käytettiin viisi vuotta. Se on samalla ensimmäinen R-sarjan malli, jossa hyödynnetään suoraan yhtiön R10 Arreté -lippulaivasta periytyviä teknologioita. Kaiuttimet suunnitellaan, kehitetään ja rakennetaan käsin Tanskassa.

R5 Arretéssa kaksi 6,5-tuumaista bassoelementtiä hoitavat hieman eri tehtäviä, erillinen 6,5-tuumainen elementti vastaa keskiäänialueesta ja ylimmistä taajuuksista huolehtii Audiovectorin uusin AMT-diskantti. Valmistaja ilmoittaa kaiuttimen taajuusvasteen ulottuvan aina 23 hertsistä 53 kilohertsiin.

R5 Arreté on messuilla myös kuunneltavissa, ja kaiutinta on paikan päällä esittelemässä pitkän linjan hifiosaaja Ari Laine.

🔹 FIIO – KUULOKKEISTA R2R-MUUNTIMIIN JA PUTKIVAHVISTIMIIN

FiiO on niittänyt mainetta erityisesti kuulokkeillaan, kuulokevahvistimillaan ja D/A-muuntimillaan, mutta valmistajan valikoima on laajentunut viime vuosina vauhdilla myös perinteisemmän kotihifin suuntaan.

FiiO on juuri sellainen valmistaja, jonka tuotteista myös aloitteleva harrastaja voi lähteä rakentamaan hyvin soivaa kokonaisuutta kohtuullisella budjetilla – mutta valikoimasta löytyy samalla runsaasti kiinnostavaa myös pidempään harrastaneelle. Valmistajan tuotteet saavat kerta toisensa jälkeen kiitosta erityisesti äänenlaadun ja hinnan välisestä suhteesta.

Messuille tuomme edullisia kuulokkeita sekä esimerkkejä FiiOn kuulokevahvistimista, mutta mukana on myös kaksi hieman erilaisempaa uutuutta: WARMER R2R D/A -muunnin sekä aivan tuore EA13-putkivahvistin.

WARMER R2R yhdistää FiiOn oman 24-bittisen R2R-muuntimen neljällä E88CC-putkella toteutettuun putkiasteeseen, kun taas juuri julkaistu EA13 on FiiOn ensimmäinen varsinainen täysikokoinen putkivahvistin. Sen kuudella putkella toteutettu Class A -rakenne tarjoaa 28 + 28 wattia tehoa 8 ohmiin.

FiiOn osuus onkin hyvä esimerkki siitä, ettei kiinnostavan ja hyvin soivan hifin tarvitse automaattisesti tarkoittaa suurta investointia.

👋 NÄHDÄÄN MESSUILLA!

Nämä ja paljon muuta on nähtävissä osastollamme K214 sekä sen kulmassa sijaitsevalla käytäväosastollamme.

Tule tutustumaan, kuuntelemaan ja juttelemaan – nähdään messuilla!

Tästä pääset järjestäjän sivuille.

Jaa artikkeli


Ideaali
Tyylikäs ja moderni logo