Näin säädät vinyylisoittimen

Hyödynnä vinyylisoittimesi täysi potentiaali.

Levysoitin lukee hiusta ohuemmasta urasta mikroskooppisen pieniä värähtelyjä. Se on siten myös hyvin herkkä monille ulkoisille mikroskooppisen pienille häiriölle. Oikein toteutetuilla säädöillä ja toimenpiteillä voit minimoida häiriöt ja varmistaa, että saat soittimesi koko potentiaalin käyttöön. 

Levysoittimen osat

Periaatteessa levysoitin koostuu vain muutamasta perusosasta. Runko tietysti kannattelee kaikkea muuta. Vaihtoehdot ovat jäykkä runko tai sitten useampaan osaan jaettu, jossa sisempi apurunko kelluu jousien varassa ja pyrkii siten eristämään pahan ulkopuolisen maailman värähtelyiden päätymisen musiikkia lukevalle äänirasialle saakka.

Jäykkärunkoiset voi jakaa nekin kahteen sarjaan. Yksi idea on se, että kevyeen massaan ei voi varastoitua energiaa, joka sotkisi toistoa. Toinen ääripää on mahdollisimman massiivinen rakenne, joka ei pienistä ulkopuolisista värähtelyistä ole moksiskaan. Näitä jälkimmäisiä tosin näkee vasta rajusti perushintaa kalliimmissa soittimissa.

Moottori pyörittää levylautasta, jolle älppäri lasketaan, ja äänivarren tehtävänä on pitää kärjessään olevan äänirasian kohdistus suhteessa levyyn optimaalisena. Aivan äänirasian nokassa on sitten se neula, joka laskeutuu uraan ja seuraa uraan kaiverrettuja värähtelyjä. Nämä värähtelyt muutetaan äänirasiassa sähköiseksi signaaliksi.

Rasian takaosassa oleviin metallipinneihin kytketään johdot ja ne johdot jatkuvat levysoittimen takaosasta ulos ja päättyvät RCA-liittimiin. Perinteisen levysoittimen sisällä ei siis tehdä mitään muutoksia äänirasian tuottamalle signaalille vaan se ohjataan vain johdoilla ulos.

Herkkä tapaus

Levysoitin on aivan eri tavalla herkkä ulkopuolisille häiriöille kuin digiajan ihminen osaa edes äkkiseltään kuvitella. Neula lukee hiusta ohuemmasta urasta mikroskooppisen pieniä värähtelyjä ja silloin tietysti mikroskooppisen pienet ulkoiset asiat voivat vaikuttaa tulokseen.

Juuri tästä seuraa levysoittimen ihanuus ja kamaluus. Harrastajalle tämä herkkyys tarkoittaa korvinkuultavia muutoksia vaikka vain laitetelineen päälilevyn vaihtamisella eri materiaalia olevaksi ja asiasta vähemmän kiinnostuneelle loputtomalta suolta tuntuvaa ähräämistä hyvä-äänisen musiikinkuuntelun sijaan.

Onneksi muutamalla perusasialla pärjää hyvin ja perussoittimet ovat usein valmiiksi asennettuja ja säädettyjä eli niiden kanssa ei ole pakko räplätä, ellei nimenomaan sitä halua. Kunhan soitin on tukevalla ja vaakasuoralla tasolla, se riittää.

Muista tukevat pohjat!

Ennen itse levysoittimen asennusta pitää miettiä sen sijoitus. Ensimmäinen tärkeä asia on se, että levysoitin asetetaan tukevalle alustalle. Jos lattiasi on joustava, seinäteline on hyvä ratkaisu. Seinäteline auttaa sekä äänenlaatuun että estää neulaa pomppimasta, jos joku pomppii lattialla. Suoraan vahvistimen päälle tai pahimmillaan samalle tasolle kaiuttimen viereen asettaminen tekee paljon hallaa äänenlaadulle.

Toinen yhtä tärkeä asia on se, että soitin on vaakasuorassa. Pienikin kallistus vaikuttaa siihen, lukeeko neula äänilevyn uraa suorassa vai nojaako se ylimääräisellä voimalla johonkin suuntaan. Luonnollisesti, jos levysoittimessa itsessään on säätöjalat, käännä sekin niiden avulla tasan vaakasuoraan. Ellei ole, voit käyttää säädettävää välilevyä soittimen alla. Yksinkertaisimmillaan se on puutavaraliikkeestä haettu vanerilevy, jonka nurkissa on ruuvit.

Itse säätäen vai valmiiksi asennettuna?

Perussoittimet tulevat lähes aina valmiiksi kasattuina ja perusasiat on laitettu jo tehtaalla kohdalleen. Parempi silti, että tiedät vähän aiheesta. Ihan siltäkin varalta, että joskus innostut kokeilemaan uutta äänirasiaa soittimeesi.

VTA, VTF ja muut kolmikirjainsyndrooman esiintymät saavat helposti seuraansa WTF-lyhenteen, mutta asiat ovat itse asiassa hyvin yksinkertaisia.

Sen jälkeen kun soitin on vaakasuorassa tukevalla alustalla pitää luonnollisesti huolehtia siitä, että äänirasia istuu äänivarressa oikeassa asennossa. Rasian kohdistusta varten tarvitset kohdistussabluunan (englanniksi protractor). Jos rasia ei ole kohdallaan, löysää äänirasian kiinnitysruuveja sen verran, että rasia ei heilu äänivarressa, mutta voit muuttaa sen asentoa kevyellä sormivoimalla.

Jos äänivarren etu- tai takaosa on vastapäätä korkeammalla, neula ei lue uraa oikeassa kulmassa. Joissain äänivarsissa on VTA-säätö, Vertical Tracking Angle. Sen avulla voit säätää äänivarren tyvipään korkeutta ja saada varren vaakasuoraan. Asioita, jotka vaikuttavat äänivarren kulmaan ovat tietysti äänirasian korkeus, mutta myös levylautasella olevan levymaton paksuus.

Ellei äänivarressasi ole VTA-säätöä (tämä on tilanne monien perussoittimien kanssa), voit vaihtaa sopivamman paksuisen maton levylautaselle. Jos äänivarren etuosa on takapäätä korkeammalla ohuellakin levymatolla ei vaihtoehtoja ole juuri muita kuin tyytyä tilanteeseen tai etsiä tilalle äänirasia, joka sopii soittimeesi paremmin.

Toinen asia on se, että neulan tulisi osoittaa uran pohjalle pystysuorassa eli suoraan edestä katsottaessa äänirasia ei saisi olla kallellaan oikealle eikä vasemmalle vaan tasan pystysuorassa. Tämän azimuth-tarkastusta varten voit käyttää peiliä tai vaikka CD-levyn kiiltävää puolta. Niistä hopeakiekoista on siis iloa vinyyliharrastajallekin.

Oikea neulavoima, ei liikaa eikä liian vähän

On hyvin tärkeää, että neulaa painetaan uraan oikeassa asennossa, mutta myös painamisen määrä, neulavoima eli neulapaino, on kriittinen asia. Se on helppoa ymmärtää, että liian suuri voima tekee levysoittimesta sorvin, joka runttaa äänirasian neulan uraan ja lanaa detaljit mataliksi hempeästi ja pehmeästi kuin mutkan pitkäksi vetänyt ralliauto ojaan syöksyessään. Mutta myös liian pieni neulavoima sekä kuluttaa levyä normaalia enemmän että heikentää selvästi äänenlaatua.

Oikean neulavoima on aina äänirasiakohtainen asia, tyypillisesti jotain gramman ja kahden väliltä. Katso siis valmistajan esitteestä, mikä on oikea neulapaino kyseiselle rasialle ja aseta paino soittimesta oikein.

Aseta paino soittimesta oikein, jaa miten? Äänivarren peräpäässä, äänirasiasta katsottuna vastakkaisessa päädyssä, on vastapaino. Sen lisäksi voi olla hienosäätöruuvi, jossa on asteikko gramman murto-osien tarkkuudella. Aloita kääntämällä se hienosäätöruuvi nollille, samoin antiskate-säätö, josta kohta enemmän.

Ensin varrelle pitää saada tasapainotila. Äänivarren vastapainoa liikutetaan sellaiseen asentoon, että varsi kelluu vapaasti vaakasuorassa kun ote irroitetaan siitä. Tässä vaiheessa äänirasian pitää tietysti olla kiinni ja mahdollisen neulasuojan irroitettuna eli varren toimintavalmiutta vastaavassa tilassa.

Kun varsi on saatu vastapainolla kellumaan vapaana vaakasuorassa asennossa, säädetään hienosäädöllä oikea äänirasialle sopiva neulavoima. Se hienosäätö ei kuitenkaan ole välttämätä aivan tarkka ja aina parempi, jos käytössäsi on neulavaaka. Yksinkertainenkin riittää ja kaverilta voi pyytää lainaan, ellei omaa halua ostaa.

Anti-skating eli sivuttaisvoiman säätö

Anti-skating ei liity heihin, jotka eivät pitäneet luistelusta peruskoulussa vaan se on neulan sivuttaisvoiman säätö. Ilman anti-skatingia pyörivä levy vetäisi neulan sisäkaarteeseen kuin kokematon kuski vanhan Bemarin. Anti-skating asetetaan samaan arvoon kuin neulavoima ja se huolehtii siitä, ettei neula nojaa sen enempää uran oikeaan kuin vasempaankaan reunaan vaan kulkee juuri keskellä.

Jos haluat tutustua tarkemmin levysoittimen mekaaniseen sielunelämään, internet toki auttaa. Tässä yksi perusteellinen lähestyminen aiheeseen heille, joilta englanninkieli sujuu mukavasti: 

Epäherkkä tapaus

Kuten sanoin, neulan lukemat värähtelyt muutetaan äänirasiassa sähköiseksi signaaliksi ja johdetaan sellaisenaan kaapeleilla levysoittimesta ulos. Tässä on kaksi ongelmaa. Ensimmäinen on se, että äänirasiasta saatava jännite on surkean pieni. Kovimman antotason rasioilla musiikin huippukohdissa millivoltteja, siis ei juuri mitään.

Toinen asia on vielä se, että koska vinyylille ei voi kaivertaa bassosignaaleja yhtä lujaa kuin korkeita taajuuksisia, on käytössä RIAA-korjaus, joka kaiverrusvaiheessa vähentää bassoja ja korostaa diskantteja. Näiden kahden asian takia vahvistimen CD-sisääntuloon kytketty levysoitin kuuluu kihisevänä ja tosi hiljaa.

Tarvitaan RIAA-korjain. Vanhemmissa stereovahvistimissa se oli tippaa vaille kaikissa. Uusissa stereovahvistimissa se on joissain ja AV-vahvistimissa sitä ei ole juuri missään. Lisäksi sen toiminta on vaativaa ja ihan halvalla tehty ratkaisu ei kuulosta edes perussoittimella ollenkaan niin hyvältä kuin hyvin tehty RIAA-korjain. Erillisiä purkkeja onkin tarjolla muutaman kympin hintaluokasta muutamaan kymppitonniin. Jokaiselle jotakin.

Jotta päänsärkynne asian suhteen olisi varma, kerron myös, että äänirasian ja RIAA-korjaimen keskenäinen sopivuus ja lisäksi niiden välisen johdotuksen sähköiset ominaisuudet (kapasitanssi ja resistanssi) – ne kaikki vaikuttavat kuultavasti äänenlaatuun.

Markkinoilla on myös jonkin verran soittimia, joissa RIAA-korjain on levysoittimen rungon sisällä. Kun vahvistimissa ei enää ole automaattisesti RIAA-korjainta ja siten oikeaa PHONO-liitäntää, nämä soittimet ovat yleistyneet. Niiden äänenlaatua voi tyypillisesti parantaa kohtuuhintaisellakin ulkoisella RIAA:lla.

Sitten vain rohkeasti testaamaan. Jos taas tuntuu siltä, että artikkelin kuvaamat säädöt ja toimenpiteet eivät innosta, niin voit jättää soittimesi säädöt aina meidän hoidettaviksi.